Lakitoimisto Tampere
Lakiasiantoimisto Tampere
Edellytyksenä muun kuin lakimiesasiamiehen käyttämiselle oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:ssä tarkoitetussa summaarisessa asiassa on vielä, että kantaja ilmoittaa, ettei asia hänen käsityksensä mukaan ole riitainen. Jos tällainen summaarinen asia tai hakemusasia oikeuskäsittelyn yhteydessä muuttuu riitaiseksi, muuttuu myös oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuusvaatimus lakimies vaatimukseksi. Asiakasvarojen hoitoa koskeva ohje, joka sisältää määräyksiä asiakkaalle kuuluvien varojen hoitamisesta.
Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet, kuten käsittelyn julkisuus, oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta, turvataan pykälän 2 momentin mukaan lailla.
Asianajotoimisto Tampere
Oikeudenkäyntien asianosaisten kannalta esitys merkitsee, että asianajoapua tarvitessaan asianosaisen täytyisi yleensä kääntyä asianajajan, julkisen oikeusavustajan tai luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan puoleen. Tämä takaisi palvelun tietyn laatutason, koska myös luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi velvollinen noudattamaan ammattieettistä säännöstöä ja olisi valvonnan piirissä. Oikeudenkäyntiasiamiehen toiminnan laatu edistäisi paitsi hänen asiakkaansa, myös oikeudenkäynnin muiden asianosaisten oikeusturvaa. Jos asiamies syyllistyisi velvollisuuksiensa vastaiseen menettelyyn, menettelystä voitaisiin maksutta kannella valvonta lautakunnalle. 300— 320 euron suuruinen hakemusmaksu aiheuttaisi kertaluonteisen kustannusrasituksen lupaa hakeville henkilöille. Kuluttajariitalautakunta on vuosittain käsitellyt vain muutaman oikeudellisia palveluja koskevan valituksen.
Juristi Tampere
Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan vuoden 2013 alusta. Vuoden siirtymäaikana lakien voimaantulosta lukien oikeudenkäyntiasiamiehet ja avustajat säilyttäisivät aiemman kelpoisuutensa. Lain 4 §:ssä määritellään vakavaraisuus niin, että toimiluvan hakijaa pidetään vakavaraisena, jos on ilmeistä, että hakija kykenee vastaamaan taloudellisista velvoitteistaan. Toimilupaa haettaessa hakijan on esitettävä todistus siitä, ettei hakijalla ole maksamatta erääntyneitä veroja. Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi oikeudenkäyntiasiamiehen tehtävässään, samoin kuin tuomioistuimen määräykseen tai avustajanmääräykseen perustuvassa tehtävässä, velvollinen noudattamaan yleisen asian ajajayhdistyksen hyvää asianajajatapaa koskevia ohjeita sen mukaan kuin asetuksella tarkemmin säädetään.
Varatuomari Tampere
Julkisen oikeusavustajan kelpoisuusvaatimuksena on oikeustieteen kandidaatin tai maisterin tutkinto sekä riittävä kokemus asianajajan työstä tai tuomarin tehtävien hoitamisesta. Teknisten tehokkuusetujen saavuttamiseksi lautakunta voisi toimia jonkin olemassa ole van viranomaisen yhteydessä, ollen siitä kuitenkin erillinen.
Oikeusapu Tampere
Kuten edellä on todettu, luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia koskevien valvonta tehtävien antaminen valvontalautakunnalle aiheuttaa tarpeen vahvistaa valvontalauta kunnan riippumattomuutta ja toiminnallista erillisyyttä Asianajajaliitosta. Valvontalauta kunnan tehtävien ja vastuun nykyistä tarkempi sääntely on tarpeen myös perustuslain 124 §:n asettamien vaatimusten vuoksi, koska kyse on julkisen hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle.
Avustajapakko koskisi vain korkeinta oikeutta, jossa siihen on painavimmat perusteet. Velvollisuus ei koskisi viranomaisia hakijoina, koska tarvittava asiantuntemus on niissä muutoin turvattu. Ylimääräisistä muutoksenhakukeinoista avustajapakko rajattaisiin koskemaan tuomiovirhekantelua ja tuomion purkua. Menetetyn määräajan palauttaminen on asiana mainittuja yksinkertaisempi, ja sitä koskeva hakemus on tehtävä lyhyessä määräajassa. Jos hakijalla ei ole kelpoisuusvaatimukset täyttävää asiamiestä tai avustajaa, hänelle olisi ennen hakemuksen jättämistä tutkimatta varattava tilaisuus hankkia sellainen, paitsi jos se on selvästi tarpeetonta.
Valvontalautakunta ratkaisee asiat pääsään töisesti kolmessa kolmejäsenisessä jaostossa. Kuhunkin jaostoon kuuluu kaksi asianajaja jäsentä ja yksi asianajajakuntaan kuulumaton jäsen. Jaostojen puheenjohtajina toimivat lautakunnan puheenjohtaja sekä lautakunnan keskuudestaan valitsemat kaksi varapuheen johtajaa. Niin sanottua palkkioriita asiaa käsiteltäessä jaoston puheenjohtajana toimii kuitenkin aina jaoston asianajajakuntaan kuulumaton jäsen.
Lakimies Tampere
Sillä, jonka hakemus luvan saamiseksi on hylätty, olisi oikeus hakea muutosta oikeudenkäyntiavustajalautakunnan ratkaisuun. Muutosta haettaisiin valittamalla Helsingin hovioikeuteen, joka jo nykyisin käsittelee asianajajista annetun lain mukaiset valitukset. Jatkomuutoksenhaku Helsingin hovioikeudesta edelleen korkeimpaan oikeuteen edellyttäisi valitusluvan saamista.
Perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetussa laissa tarkoitetun toimiluvan saaneita toimiluvan haltijoita valvoo aluehallintovirasto. Valvonnan toteuttamiseksi toimiluvan haltijan on toimitettava aluehallintovirastolle vuosittain jäljennökset tilinpäätöksestä ja tilintarkastuskertomuksesta. Tilintarkastuskertomuksessa tilintarkastajan on erikseen ilmoitettava, onko toimiluvan haltija pitänyt toimeksiantajan lukuun perimänsä varat erillään omista varoistaan ja säilyttänyt ne luotettavalla tavalla. Aluehallintovirastolla on oikeus saada toimiluvan haltijalta salassapitovelvollisuuden estämättä lain noudattamisen valvontaa varten tarpeelliset tiedot. Aluehallintovirastolla on oikeus laissa säädetyin edellytyksin peruuttaa toimilupa.
Lainkäyttöä yleisissä hallintotuomioistuimissa sääntelee hallintolainkäyttölaki (586/1996). Lain 20 §:n mukaan asianosainen saa käyttää hallintotuomioistuimissa asiamiestä, jona saa toimia asianajaja tai muu rehellinen ja muuten siihen toimeen sopiva ja kykenevä täysi-ikäinen henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu.